Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingissä järjestetään katolisen ja ortodoksisen papiston opintopäivät – tapahtuman luennot ja palvelukset ovat avoimia kaikelle yleisölle.
Tervetuloa!
Ma 10.2., Uspenskin katedraali & krypta
14.00 Paikallisten kirkonjohtajien tervehdykset
14.15 Luento 1: Pisidian metropoliitta Job
15.00 Luento 2: Professori, isä Thomas Pott
15.45 Kysymyksiä luennoitsijoille
(Tässä välissä ohjelmaa papistolle)
17.00 Ortodoksinen ehtoopalvelus
Ti 11.2., Pyhän Henrikin katedraali & seurakuntasali
8.30 Laudes katedraalissa
9.30 Luento 3: TT, isä Oskari Juurikkala
10.15 Luento 4: Professori, isä Serafim Seppälä
11.00 Kysymyksiä luennoitsijoille
Huom: Luentoja ei striimata.
Järjestäjät:
Ortodoksisten pappien liitto ry
Academicum Catholicum
Helsingin ortodoksinen hiippakunta
Helsingin katolinen hiippakunta
Katoliset puhujat:
Ma 10.2. klo 15:00 (Uspenskin katedraali)
Professori, isä Thomas Pott: “Does Dialogue Have a Soul? Reflections on the Spiritual Premises of Theological Dialogue”
The theological dialogue between the Roman Catholic and the Orthodox Churches has developed from a movement, brought into life by charism, faith, and passion, to a forum where theologians tend to expose and try to promote their ecclesiological vision. The question this paper wishes to address is to what extent this particular dialogue can still be considered a movement. Do the dialogue partners agree on the ultimate goal of this exercise of ’theologically walking together’, or has the life of the ’soul of the dialogue’ been taken over by theological technocracy?
Ti 11.2. klo 9:30 (Pyhän Henrikin katedraali)
TT, isä Oskari Juurikkala "Nikea, traditio ja opin kehitys: kirkon ja teologian suhteesta eilen ja tänään"
Kristillisessä perinteessä on usein - sekä varhaisessa kirkossa että tänä päivänä - käytetty retoriikkaa, jonka mukaan uskomme siihen, mihin kristityt ovat aina uskoneet. Tämä alkuperäisen uskon ideaali kuuluu olennaisesti kristilliseen itseymmärrykseen, mutta sen vaarana on sivuuttaa historian mutkikkuus ja opillisen kehityksen todellisuus. Eri vaiheet Nikean konsiilin molemmin puolin osoittivat, miten hienovaraisten kysymysten parissa ollaan, kun kirkon oppia pyritään tarkentamaan ja määrittämään. Esitelmässä hahmottelen opin kehityksen ongelmaa keskittyen pyhän John Henry Newmanin (1801–1890) ehdotukseen, Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen (1962–65) sekä uudemman keskustelun valossa. Lopuksi pyrin tarjoamaan hieman vertailevaa näkökulmaa katolisen ja ortodoksisen ajattelutavan yhteiseen perustaan ja eroihin sekä pohtimaan erojen syitä ja syvemmän vuorovaikutuksen arvoa.
